Student experiences: Inka Saavalainen

Inka
Tässä juttusarjassamme opiskelijamme kertovat kokemuksiaan opiskelusta EBS Helsingissä.

Hei siellä!

Olen Inka Saavalainen ja opiskelen EBS Helsingissä. Olen juuri aloittamassa toisen vuoden opinnot markkinoinnin parissa. Olen tänä syksynä yksi Helsingin päädyn tutoreista, ja näin ollen tuttu fukseille ja tietty omille luokkalaisille. 

Aion olla rehellinen ja aloittaa toteamalla, että ensimmäisen vuoden opinnot EBS:ssä eivät olleet mitään ruusuilla tanssimista. Hyvästä kielitaidostani huolimatta opiskelu kansainvälisessä yliopistossa vieraalla kielellä asetti tiettyjä paineita ja vaati alkuun totuttelua. Helpotti kuitenkin tietää, että kaikki samalla vuosikurssilla opiskelevat olivat täsmälleen samassa tilanteessa. Selvisimme kaikki ensimmäisestä opiskeluvuodesta huikean tiimityöskentelyn avulla ja “kaveria ei jätetä” ‑asenteella. Itse en ole mikään matikkanero, joten olen erityisen kiitollinen niille, jotka minua siinä auttoivat. Taisimme kaikki aika varhaisessa vaiheessa myös tajuta, että edellisen yön pänttääminen ei enää toimi. Vinkki vitosena hakijoille, fukseille ja ehkä jopa nykyisille opiskelutovereille: tee vaadittava työ jo kurssien aikana äläkä jätä asioita viime tinkaan. Näin säästät itsesi monilta itkuisilta kofeiinin täyteisiltä öiltä. 

Työskentelen osa-aikaisesti opiskelujen ohella, ja valehtelematta tämä uusi järjestely tuntui aluksi raskaalta. Hetken totuttelun ja tietynlaisen ajanhallinnan opettelun jälkeen kombinaatio sujuu kuitenkin ongelmitta. Vinkkinä teille, jotka suunnittelette tekevänne töitä opiskelujen ohella: muistakaa varata aikaa kotona pänttäämiselle ja pitäkää myös välillä täysin vapaata! Tämä saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta unohtuu silti monelta.

Olen EBS:ssä ollessani saanut monia unohtumattomia kokemuksia. Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja saanut ihania ystäviä. Olen kokenut elämäni intensiivisimpiä opiskelutuokioita ja myös toinen toistaan villimpiä iltoja. Monen pallon pitäminen ilmassa samaan aikaan voi olla ajoittain vaikeaa, mutta kaikki on sen arvoista, kun ympärillä on niin monta mahtavaa ja lahjakasta ihmistä. 

 

------

 

Hi there! 

My name is Inka Saavalainen and I am a student at EBS Helsinki. I am currently at the dawn of my second year studies, which will be filled with marketing related courses. I am one of the ten awesome tutors this fall, so I am hopefully a familiar face in Helsinki to at least the freshmen, and of course my own classmates.

If I am being brutally honest, my freshman year at university was not the easiest. Even though I believe my English is good, studying in a foreign language took some getting used to. I had just stepped into a new world of new subjects and vocabulary, and it felt overwhelming  at first. Luckily, all the freshmen were in the same boat. We got through our first semesters by working together, and helping out each other when needed. I think it is fair to say that we all learnt pretty quickly that studying the night before, isn't going to work anymore. So to any future applicants, freshmen or maybe even fellow students reading, make the effort during the course and you will be saved from so many tear filled caffeine-fueled nights. 

I work part-time while studying, and it was for sure something to get used to. I quickly learnt that time management is something that needs to be mastered, if you plan to make the best of both worlds. As I wrote earlier, everything felt overwhelming at first but I got used to the new arrangements pretty quickly. A piece of advice for anyone wanting to combine work and studying, don't make yourself too busy. You're going to need time for studying at home and you will also some need down time to rewind. 

I have had the time of my life in EBS. I have met so many wonderful people and made friends that I will cherish for the rest of my life. I have experienced the most intense study sessions and had some of the best and craziest nights out on the town. Yes, juggling many things at once is hard at times, but being around so many incredible and talented people makes it all worth it.