Kansainvälinen koulutus hyödyttää kaikkia osapuolia

Study in Australia
Study in Australia
Kansainvälinen koulutus avaa yksilöille ovia työelämässä sekä hyödyttää organisaatioita sekä yhteiskuntia lisäämällä niiden kilpailukykyä ja houkuttelevuutta huippuosaajien näkökulmasta.

Puhumme usein kansainvälisestä koulutuksesta, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Kansainvälinen koulutus on opiskelijoiden sekä luennoitsijoiden liikkuvuutta vieraisiin maihin opiskelemaan tai opettamaan. Ulkomaanvaihdon aikana tutustutaan uuteen kulttuuriin, paikkoihin ja opitaan kulttuurienvälistä viestintää.

 

 

Kun korkeakouluopiskelija hankkii kansainvälisiä kokemuksia hän ei ainoastaan opi kulttuurisia taitoja vaan kasvattaa myös verkostojaan, jotka saattavat muodostua suuriksikin valteiksi myöhemmin työelämässä. Vaikka aikoisi työskennellä koko elämän Suomessa, ei nykypäivänä voi välttyä erikulttuuristen ihmisten kohtaamiselta, varsinkaan kauppatieteellisellä alalla. Myös yrittäjyyden kannalta kansainväliset kokemukset ovat arvokkaita. Ulkomailta saattaa saada uuden yritysidean tai näkemyksen omaan liiketoimintaansa. Kun ihminen joutuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle hän alkaa saada uusia näkökulmia ongelmiin sekä niiden ratkaisuihin. 

 

 

Hyödyt kansainvälisestä koulutuksesta eivät koske ainoastaan kokemuksen saanutta yksilöä vaan koko yhteiskuntaa laajemmalla tasolla. Hyötyjä ovat esimerkiksi koulutustason paraneminen, kansakunnan kansainvälistyminen, kilpailukykyisen työvoiman hankkiminen sekä innovoinnin lisääntyminen. Siksi EU tukeekin vahvasti kansainvälistä liikkuvuutta sekä yhteistyötä muunmuassa Erasmus+ -ohjelmalla. Euroopan komission tutkimuksen mukaan ulkomaanvaihdon käyneet korkeakouluopiskelijat työllistyvät muita todennäköisemmin vuosi valmistumisen jälkeen. 

 

 

Kansainvälinen koulutus ei aina vaadi kokonaista vaihtovuotta, vaan kansainvälisiä kokemuksia voi saada myös kesäyliopistoista, työharjoittelujaksoista sekä yksittäisistä kursseista ulkomailla. Mielenkiintoista on, että opetushallituksen mukaan juuri naiset ovat aktiivisempia lähtemään ulkomaanjaksoille. Tasa-arvo ei siis täysin toteudu kansainvälisen koulutuksen osalta, mutta jokainen meistä voi hankkia kotikansainvälisiä kokemuksia osallistumalla erilaisiin tapahtumiin ja kohtaamalla ulkomaisia vieraita.

 

 

EBS:llä kansainvälisyys näkyy vahvana synergiana EBS Tallinnan ja EBS Helsingin välillä koulutuksen ja tapahtumien muodossa. Opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella molemmilla kampuksilla ja näin hankkia kansainvälisiä kokemuksia lähellä kotiaan. EBS:llä toteutuu myös monikulttuurinen työntekiöiden sekä luennoitsijoiden ympäristö, jolloin kulttuurienvälistä viestintää kohtaa yliopistossa päivittäin. EBS on koonnut kattavan yli 70 partneriyliopiston verkoston, joiden kanssa järjestämme opiskelijavaihtoja sekä kesäyliopistoja. Mobility window eli liikkuvuusjakso sisältyykin tutkinto-ohjelmiimme sekä kandi- että maisteriopinnoissa, antaen opiskelijoille mahdollisuuden vaihto-opintoihin pidentämättä opintojaan. 

 

 

EBS:n kansainvälisiin koulutuksiin voi hakea Suomesta vielä 4. elokuuta mennessä. Syyslukukausi alkaa 30. elokuuta upouudella kampuksella Helsingissä tai Tallinnan keskustassa pääkampuksella opiskelijan valinnan mukaan. Hae mukaan ja aloita tavoittelemaan unelmiasi kaupallisella urapolulla!

 

 

Lisätietoa kansainvälisestä koulutuksesta löytyy Opetushallituksen sekä Euroopan komission sivuilta.